Askelissa

Lauantaina oli kylpypäivä. Ennen vesileikkejä voi hyvin heittäytyä vähän hulvattomaksi ja taiteilla. Sormivärejä varpaisiin ja eikun menoksi! Viisiviikkoisen taidonnäyte on aika taidenäyte. Isän ja äidin hommaksi jää teoksen jatkotyöstö.Mitäköhän näistä saadaan vielä aikaan ;)

Mustikassa

Metsässä on ihana olla ilman mitään suurempaa tarkoitustakaan. Tähän aikaan vuodesta rentoutuneen mielen, ladattujen akkujen ja raikkaan ilman lisäksi saa kotiin kuljettaa vielä litroittain herkkuja. Mättäällä kyykkiessäni totesin Simolle, että täällä me vaan poimitaan luvan kanssa rahanarvoisia herkkuja ämpäreihin – hullua. 

Marjareissu on parasta aloittaa kahvittelulla. Ei pääse verensokerit laskemaan heti ja marjasilmä hioutuu kunnon terään. Tietenkin eväitä pitää syödä myös marjastuksen lomassa ja etenkin ennen kotiin lähtöä palkinnoksi hienosta suorituksesta. I <3 eväät.

Me valittiin ensimmäiseksi koko perheen marjametsäksi helppokulkuinen paikka, jossa pojan pystyi hyvin jättämään vaunuissa polulle, kun varsinaiset poimijat könysivät mättäillä. Ihan mustanaan ei metsä täällä marjaa ollut, mutta sen verran saatiin kuitenkin, että voitiin hyvillä mielin illalla soittaa tuoreelle mummulle pojan käyneen ensi kertaa marjassa. Monta somaa mustikkapurkkia odottaa nyt pakasteessa talven syöjiä.

Ja koska metsässä ja marjassa on niin mukavaa, täytyy sinne päästä pian uudelleen – uusien eväiden kanssa. ;) 

Taidettiin

Nyt on jo perjantai ja minä kuvittelin postaavani viime viikonlopun ja alkuviikon tapahtumista jotenkin ajallaan… 

Simo on ollut paljon töissä ja me pojan kanssa päivät kahden kotona. Onneksi seuraa ystävistä on ollut monelle päivälle, joten pitkät tunnit (ja kipeä käsi) eivät ole vaivanneet niin kovasti.

Pikkuisen rokkituulien haistelua, monia kahvihetkiä, aurinkoisia vaunulenkkejä, liinaharjoittelua, taidetta ja omia ihmisiä – niistä on meidän viime päivät tehty. Maanantaina koko asunto täyttyi ystävistä, kun rokkaajien seuraksi saatiin pohjoisen porukka. Pöytään lastattiin iltapala ja kahvi vermeet ja vaihdettiin kuulumisia. Tällaisia hetkiä on valitettavasti tiedossa enää harvoin. 

Tiistaina vietiin poika ensi kertaa taidenäyttelyyn. Tekstiilitaideteokset olivat upeita! Harva ehkä päätyisi omaan olkkariin, mutta mielettömien ideoiden bongauspaikaksi näyttely sopi mainiosti. Monta hauskaa hetkeä nyhrättiin myös työpajassa valmistellen omia suurteoksi. Harmi, että kanssataiteilijoideni luomukset jäivät ikuistamatta.  Poika viihtyi hyvin liinassa ja vaipatkin vaihdettiin lennossa taiteen keskellä. Onnistunut reissu kerrassaan.

Tästäpä pääsenkin kätevästi suunnittelemaan jo viikonlopun puuhia. Kylläpä nämä päivät rientävät!

Pikkuisen

Poika on jo pikkuisen yli kuukauden vanha. Hän jo pikkuisen hymyilee, pikkuisen enemmän kannattelee päätään ja pikkuisen pitempään jaksaa seurustella. Kaikki on onneksi vielä kovin pikkuista vaikka joka päivä hän tuntuu kasvavan valtavasti. Minä itku kurkussa mietin, että enää yksitoista tällaista pikkuista hetkistä ja hän on vuoden vanha. Ja sitten niitä enää seitsemän ja hän on koulussa, ja sitten … 

Välillä on vaikeaa pysähtyä tähän hetkeen, kun tulevaisuus tuntuu niin suurelta. Onneksi Luojani pysäyttää minut, jos en itse tyhmyydessäni tajua jarruttaa. Olen nyt käteni vuoksi kahlittu kotiin. Ihanan PIKKUISEN pojan kantaminen on saanut käteeni rasitusvamman tai jonkun hermosolmun. Lääkäri ei osannut kuin tarjoilla Panadolia ja fysioterapiaa. Minä lääkitsin vaivaa jatkamalla samaan tahtiin ja nyt olen kotona pakkolevossa. Onneksi ystävät, Simo ja oma järki ovat olleet apuna. Nyt istun kotisohvalla, tikuttelen tekstiä varovasti kahdella kädellä ja toivon, että tämä pikkuinen opetus minulle kantaisi hedelmää. 

Pieni on kaunista. Tänäänkin sitä on rutosti tarjolla joka hetki. Nautitaan.

Iltahetki

Simo on juoksemassa ja poika köllöttelee liinassa. Kädet ovat vapaat! Avasin parvekkeen oven ja sisälle virtaa viileää ilmaa ja juhlivan kaupungin äänet. 

Viikonloppuna on ollut täynnä ystäviä ja sukulaisia. Ja vähän lepoa. Eilen tein mansikkakakun oudolla täytteellä ja tänään kahvitin appivanhempia. Poika sai tuliaisiksi isänsä ja setänsä vanhoja vaatteita. Aika uskomattomiakin aarteita siellä joukossa oli!

Minä olen viikonlopun aikana himoinnut raikkaita hedelmiä ja maksamakkaraa. Kummankin haaveeni olen saanut täyttää.

Tänään olimme iltapäiväkävelyllä iloisen kansan keskellä. Tunnelma oli odotetun letkeä ja leppoisa. Siitä huolimatta olen mieluummin kotona, pesen pyykkiä ja ihailen nukkuvaa poikaani.

Iltateetä ja mansikkakakkua. Ja maksamakkaraa.  

Kaikenlaista katseltavaa = viikonlopun leffavinkit

Viimeisinä viikkoina ei olla ehditty kovastikaan lukea kirjoja tai istua koneella. Muutaman elokuvan olemme kuitenkin onnistuneet katsomaan. Onneksi lähes jokainen näistä on ollut myös suosittelemisen arvoinen. Seuraavaa kolmea elokuvaa tarkastelemalla saa myös jotain kuvaa elokuvamaustani. Olen lähes kaikkiruokainen, mutta minut sytyttää AINA johdonmukaisesti etenevä, hyvin leikattu ja kuvattu elokuva, jossa on aitoja henkilöhahmoja ja mielenkiintoinen kerronta. Ja tällaisen elävänkuvanhan voi löytää melkein miltä vuokraamon hyllyltä vain! 

MILK (2008)

Jos iltasi kaipaa jotain laadukasta katsottavaa, suosittelen elokuvaa Milk. Katsoimme sitä Simon kanssa illalla ennen kuin pojan synnytykseen tuli lähtö ja toisen puolen kotiuduttuamme sairaalasta. Elokuva ei kerro äidinmaidon nousuhuumasta eikä maitomiehistä, vaan erään Harvey Milkin elämästä. Elokuvalla on pohja todellisuudessa: nämä henkilöt ja heidän taistelunsa on aitoa. Toisaalta, elokuva muistuttaa siitä, että maailmassa käytävät taistelut elämästä ja elämisen oikeudesta eivät ole loppuneet. Mieleeni palaa toinen erittäin hyvä ja puhutteleva elokuva Hotelli Ruanda. Milk on katsomisen arvoinen jo Sean Pennin vuoksi!

KREIVITÄR (2009)

Muistatko elokuvan Rakkautta ennen aamua? Voi pojat! Julia Delpy on paljon muutakin kuin vain öisen Wienin kaduilla kuljeskeleva vastarakastunut Celine. Nainen on ohjannut, tehnyt musiikin ja näyttelee pääosaa elokuvassa Kreivitär. Elokuva on Delpyn toinen ohjaus. Elokuvaa on erittäin vaikeaa luonnehtia oikein. Se on karmiva, ahdistava ja samalla käsittämättömän kaunis – kiitos Delpyn. Siinä kuvataan rakkauden tuskista kärsivää kreivitärtä, joka ajautuu epätoivoisiin tekoihin saadakseen haluamansa. Jonkinlaista todellisuuspohjaa elokuvalla on tai ainakin vahva legenda elää tämän unkarilaisen kreivitär Erzsébet Báthoryn ympärillä. 

X-MEN: FIST CLASS (2011) 

Viimeisen elokuvan kohdalla olen jo aivan kuumilla hiilillä. Katsoimme eilen tämän toimintaseikkailun, vai miksi näitä sanotaan? Aika harvoin valikoimme mitään tällaista, mutta iltaitkujen väliin tämä sopivan ”kepeä” pätkä tuntui sopivan. Oi että! Mistä näitä saa lisää? Simo sanoi, että ei mistään. Muut X-men sarjan elokuvat ovat kuulemma aivan roskaa verrattuna tähän. Miten mielenkiintoisesti kehittyvät henkilöhahmot ja juuri sopivasti toimintaa. Mun täytyy kaiketi käydä kirjastosta hakemassa muutama sarjis… 

Kaupunki on jo aika rokrok. Me ihmetellään menoa turvallisesti omalta parvekkeelta. Ehkä huomenna käväistään hulinassakin. Ihanaa viikonloppua!