28. huhtikuuta 2012

Tukholma no.3


Hei, 
 
Meidän seikkaillessa maailmalla pääsette viimeistä kertaa minun matkassani Tukholmaan. Toivottavasti ette ole jo lopen uupuneita näistä reissukuvista. Lupaan, että Portugalin kuvia ette joudu katselemaan koko talvea. ;)

Tässä siis Tukholma no.3. Vuorossa Modernin taiteen museo, Vasa-laivalle omistettu museo, rapukestit ja saaristokierros. Olen kiertänyt monissa museoissa elämäni aikana. Vasamuseet oli kuitenkin häkellyttävän upea ja antoisa. Harmillista oli, että saavuimme museoon niin myöhään, että emme aivan kaikkea ehtineet rauhassa kiertää. Lasten kanssa matkaileville ja luokkaretkikohteeksi suosittelen tätä paikkaa ehdottomasti! 

Modernin taiteen museossa oli käynnissä laaja valokuvanäyttely, jonka kiertämiseen käytimme runsaasti aikaa. Varsinaisen perusnäyttelyn puolelle emme ehtineet lainkaan. Harmillista sinänsä, mutta itse nautin kuitenkin paljonpaljon enemmän valokuvatöistä kuin modernin taiteen uusimmista kokeiluista. Näyttelystä bongasimme monia klassikkokuvia ja ainakin muutaman olisin ilomielin ottanut myös meidän seinälle.

Oppaamme olivat järjestäneet meille näihin lomapäiviin mitä ihastuttavimpia ohjelmanumeroita ja tutustumisia hienoihin kohteisiin. Ehdottomasti reissun hulvattomimmat hetket koettiin kuitenkin rapujuhlissa, joissa toisensa tapasivat ensi kerran Kaarle XIV Juhana, kuningatar Silvia, prinsessa Viktoria ja Olaus Petri…

Sellainen matka se! :)   

24. huhtikuuta 2012

Matkaan!


Säätö päällä. Meidän juna lähtee yy,kaa,koo,.. IHAN KOHTA. Me mennään matkalle! Olo on ihan hassu: moni homma jää kesken, kevät ja ensimmäiset hiirenkorvat saapuvat salakavalasti meidän tutkaillessa jo vihertävää luontoa muualla. Niin ja vuorossa on eka opiskelijavappu ilman perinteisiä juhlintoja (jääkö simat juomatta kokonaan!!?). No, mutta ei haittaa – reissussa on aina mukavaa! En varmaan ehdi kovasti laittaa lomakuvia tai tunnelmia matkan päältä, mutta onpahan taas sitten vähän aikaa mistä kirjoittaa ;) Kuvat ovat ihanalta sunnuntain seikkailukierrokselta. Kevättä ilmassa täälläkin!

Mut hei isot halaukset teille! Myö heitetään rinkat selkään. Nähdään! :)  

23. huhtikuuta 2012

Korkki


Voi kuinka iloinen olenkaan omasta erheestäni! Perjantaina kahvilla istuessamme kaveri ihmetteli erikoista ”kännykkäpussukkaani”. Sanoin sen olevan korkkia, sitä samaa, jota viinipullojen korkeissa käytetään. Harmittelin siinä samalla, että ekologinen tuskin tämä pussukka on, mutta lahjaksi saatu ja paljon tunnearvoa sisältävä toki. Olen pitkään elänyt siinä kuvitelmassa, että korkista mm. viinipullojen materiaalina on luovuttu sen epäekologisuuden vuoksi. Voi kuinka väärässä olenkaan ollut! Syy synteettisiin korkkimateriaaleihin ja kierrekorkkipulloihin löytyykin itse asiassa teollisuuden käyttämistä kemiallisista yhdisteistä, korkissa luonnostaan elävistä homesienistä ja kaikesta tästä yhteensä. Kuvittelin, tutkivani asiaa vain hippasen, mutta päädyinkin syvälle Portugalin korkkimetsiin. Samasta teemasta vasta kirjoitettu myös Kemikaalicoctailissa.

Nykyisin vielä suuri osa viinipulloista suljetaan luonnonkorkilla. Yli 50% kaikesta maailmassa kerätystä korkista tulee Portugalin korkkimetsistä. Korkki on siis korkkipuun kaarnaa, jota kerätään puuta vahingoittamatta käsityönä ja nykyisin myös osin mekaanisia laitteita apuna käyttäen. Puut voivat elää jopa yli 170-vuotiaiksi ja tuottavat monikäyttöistä kaarnaa sitä enemmän mitä vanhemmiksi elävät. 

Viheliäinen korkkivika, joka pilaa usein viinin täysin juomakelvottomaksi, syntyy korkissa elävien mikrobien (homeitiöiden) kohdatessa korkin käsittelyssä käytettyjä klooriyhdisteitä. Homesieni käyttää ravinnokseen klooriyhdisteitä ja tuottaa aineenvaihduntansa tuloksena TCA-yhdistettä, joka jo pienenä määränä pilaa viinin juomakelvottomaksi. Miksi sitten klooria käytetään viinin valmistusprosessissa? Pitkälti esteettisistä syistä. Aiemmin korkki valkaistiin kloorilla, jotta se miellyttäisi paremmin silmää. Korkkivian yleistyessä kloorin käytöstä on luovuttu ja pullonkorkit käsitellään nykyisin muilla kemiallisilla yhdisteillä. Se ei ole poistanut kuitenkaan kokonaan kiusallista vikaa, sillä homesieni kykenee kehittämään tarvitsemansa kloorin myös muista klooriyhdisteistä, joita löytyy esimerkiksi viinikellarien rakenteissa tai joita käytetään niiden puhdistuksessa. Monissa etelän maissa myös vesijohtoveteen on lisätty klooria, joka voi olla riittävä tekijä korkkivian syntymiselle. 

Viininviljelijät ja minä olemme visaisen pulman äärellä: Käyttääkö homeitiöiden torjuntaan ja tuhoamiseen korkkiviljelmillä torjunta-aineita ja korkkikuorien desinfiointiaineita, kun riski kloorin siirtymisestä itse korkkiin on aina kuitenkin olemassa. Vai siirtyäkö käyttämään täysin synteettisiä korkkivalmisteita. Euroopassa on kehitetty mm. sähkömagneettista säteilyä käyttäviä ”puhdistusmenetelmiä” korkin käsittelyyn, joten kyseessä mahtaa olla viljelijöille oikea pulma. Onko siis ekologisempaa käyttää korkkia, jonka puhdistamiseen ja valkaisemiseen on käytetty kemiallisia yhdisteitä, joiden kulkeutumisesta ihmiseen ei ole mitään varmaa näyttöä. Vai suosiiko synteettisiä muovi ja metalli yhdisteitä, joiden valmistaminen ja kierrättäminen kuluttavat uusiutuvaa luonnonkorkkia enemmän luonnonvaroja?    

No, onneksi portugalilaiset ja muut korkin viljelijät ovat keksineet käyttää tätä monipuolista materiaalia muuhunkin kuin vain pullojen sulkemiseen. Ennen korkista tehtiin mattoja ja tauluja, ja nyt siitä tehtyjä laukkuja, sateenvarjoja ja kenkiä on saatavilla ympäri maailman. Ehkä ostan kännykkäpussini kaveriksi jonkun laukun aivan lähiaikoina ;) 

Lähteet:
korkkien kuvat : 



22. huhtikuuta 2012

aamuna aamuna


Huomenta!

Harmillisen huonosti on viime päivinä ollut aikaa kirjoitella kuulumisia tänne. Toisaalta viime päivät ovat menneet aika samalla painolla: gradua, sijaistunteja koululla, kotihommia ja yleistä säätöä. Kuvien ottaminenkin on ollut työlästä kiireisten aamujen ja pimeiden iltojen takia. Täällä kevään merkit ovat pysyneet vielä visusti pimennossa. Tältä päivältä tosin odotan paljon, kun ennusteen mukaan iltapäivällä mittariin pitäisi rapsahtaa kokonaiset 8 astetta PLUSSAA. Kello on yli kymmenen ja auringosta ei ole tietoakaan.. Ehkä odotus vielä palkitaan. Meillä onkin suunnitteilla tälle iltapäivälle kuvauskeikka, katsotaan tehdäänkö se sateessa vai lumituiskussa.. Kuten huomaatte, odotukseni tämän kevään suhteen on haudattu jo ajat sitten.  

Eilen katsottiin illalla taas muutama jakso uutta koukutussarjaa (Taistelulaiva Galacticaa) ja syötiin mässypussi saunan jälkeen sohvalla röhnötellen. Sauna ja karkit olivat tällä kerralla kyllä ne ykkösjuttu. Sarjan alku vaikutti loistavalta, mutta jostain syystä viime jaksot ovat olleet lähinnä kummallisia toisistaan irrallisia tapahtumaketjuja kaukana tältä planeetalta. Tähän asti olen koukuttanut itseni lähinnä naisten hömppäohjelmiin (Greyn anatomia, Sinkkuelämää, Gilmoren tytöt,..) sekä toki loistavaan Mad Men -sarjaan (jonka kolmas tuotantokausi saatiin muuten juuri loppuun), joten siirtyminen avaruusseikkailuihin on ollut lievästi hämmentävää.. Niin tai no samat ihmissuhdedraamat ja kasvutarinat ne tuntuvat löytyvän myös ulkoavaruudesta, kunhan vain onnistuu suodattamaan kaiken scifihömpän siitä ympäriltä.
 
Ja uskottekos tätä! Täällä paistaa nyt aurinko! 

Ps.Tajusin, että minulla ei ole tunnisteissa lainkaan kohtaa arki. Pohdin jo sen lisäämistä ja vanhojen tekstien klikkailua uuden tunnisteen alle, kunnes oivalsin, että saisin siirtää sinne 95% kaikista kirjoituksista. Eihän minulla ole muuta elämää kuin tämä ihana arki <3

19. huhtikuuta 2012

P. Limppu


Perustorstai lähes takana. Huomenna menen opettamaan taas kasiluokkalaisia. Ajattelin pistää tällaiset pikkuiset maatuskamummot tukkaan niin pysyy luokkakin taatusti järjestyksessä ;) Kiitos vain vielä näistä ihanuuksista Anna-Marille!  Ja huomaatteko miten ihana paketointi-idea: pinnit kiinnitettyinä vanhoihin pelikortteihin. Sain leipurin tyttären. "Kivat rinkilät Pirkko!" :)

Isä on kylässä. Käydään syömässä ja jutellaan ilta sohvilla retkottaen. Proffalta tuli muuten palautetta tänään gradusta. Taidan pitää maatuskamummoja päässä koko loppu kevään, jotta saan kaiken tarvittavan järjestykseen :D Ihanaa torstaita!   

18. huhtikuuta 2012

Kevät keinussa


Täällä tulee lunta – taas. Vaihtarit väänsivät itkua tänään yliopiston ruokalassa, kun arviolta huhtikuun 84. lumisade alkoi taas kuin tyhjästä. Varsinainen kevätmielen tuhoamiskampanja. Espanjalaiset poloiset pyörivät tuoleissaan pasta-annokset edessään ja hokivat haluavansa kotiin ja lämpimään. Niin, Suomeen on hyvä tulla vaihtoon tammikuusta maaliskuuhun tai kesäkuusta elokuuhun. Muu aika meillä tulee taivaalta räntää, vettä tai räntää ja vettä. Ei kaiketi kenellekään tule yllätyksenä, että HALUAN KEVÄÄN TÄNNE NYT HETI.

En tänään kuitenkaan lähtenyt kieriskelemään tuskassani espanjalaisten kaverina, vaan kuuliaisesti pakkasin laukut ja kipitin kahvin ja vanilja-suukon kanssa koneelle kirjoittamaan SITÄ työtä. Onneksi kello lopultakin näytti puoli kuutta ja annoin itselleni luvan polkea räntäsateessa kotiin. Ah mikä voitto! Mutta tiedättekö, itse asiassa kotiintulo on kyllä nykyisin varsinaista juhlaa, sillä usein täällä odottaa minua pirteä mies, kuppi kahvia ja tämä ihana tuoli! Niin. En sitten pääsiäisreissulta palattuani heti osannut ottaa kuvaa uudesta tuolista, kun en oikein tiennyt mihin se meillä parhaiten asettuu. Vieläkään sillä ei oikein ole omaa paikkaa, mutta ehkä se ei niin kovasti haittakaan. Siinä sopii keinutella ihan missä vain! :)  Ja huomaatteko miten ihanan pehmikkeen mummu oli kutonut meille! Kokonaisuus sopii meille loistavasti. Ei paljon räntäsateet haittaa :)

16. huhtikuuta 2012

Naapurissa



Viikonloppu oli täynnä rentoilua ja irtaantumista arjesta. Taisi viedä loma naisen mennessään, kun en ole jaksanut oikein tännekään laittaa kuvia tai kuulumisia. Maanantai on siis sujunut töitä tehden ja viikonloppua fiilistellen! 

Ystävän kanssa huristeltiin siis perjantaina autolla naapurikaupunkiin tapaamaan erästä ihanaa naista. Viikonlopun emäntä oli järjestänyt meille loistavan kaupunki kierroksen, johon kuului kahvittelun, kauppahallivierailun ja sateiseen kaupungin ihastelun lisäksi monia viehättäviä kirppareita ja vanhantavaranliikkeitä. Löysin aivan ihanan farkkumekon sekä monta sisustus- ja asuideaa, jotka ehdottomasti täytyy vielä toteuttaa jossain vaiheessa. Ei siis auta muu kuin kierrellä aktiivisemmin kotikulmillakin kirppareita! :) 

Illalla pyrähdettiin vielä muutamassa mukavassa kuppilassa istuskelemassa ja tanssimassa. Ehdottomasti viikonlopun parhaat palat koettiin ja jaettiin kuitenkin tuttuun tapaan keittiössä istuen ja kahvia hörppien. Kuulumisten vaihtoon menikin monta pannua kahvia ja lukuisia tunteja! Otetaan pian taas uudelleen :)    

13. huhtikuuta 2012

jatkuu...


Mistä saisin muutaman lisätunnin? Kokonainen päiväkin kelpaisi! Proffa oli sairastunut enkä siis eilen saanutkaan mitään vinkkejä graduuni. Täytyy siis itse vain tarpoa eteenpäin. Eilen kalenteria selatessa tajusin myös sen, että viikon loppuvat ja kesä on aivan ovella. Vielä pitäisi pusertaa kreikkaa ja yksi pikkutentti. Niin ja se gradu. Täytyy ottaa käyttöön myös nuo päivien viimeiset tunnit.. Tähän asti olen jaksanut paiskia hommia aamusta alkuiltaan, mutta on nyt on varmaan vähän kiristettävä tahtia. Onneksi keväälle on tiedossa monta ihanaa reissua ja hengähdystaukoa, joten ihan ei mene vain opiskeluksi nämä viimeiset kuukaudet ;) 

Monta ihanaa postauksen aihetta olis varastossa, mutta nyt minä jatkan kouluhommia sillä illalla on auton nokka vielä käännettävä kohti naapurikaupunkia. Tiedossa on tyttöjen viikonloppu! :) Nähdään!